Kuvittelin
että rakkautesi säteet
olisivat iänikuisia
kirkkaampia
kuin kaikkien aurinkojen välke
vahnäsadon yli vierivää
pehmeää lämpöä
jonka voimasta
minä eläisin kuolemaan saakka
ja sen jälkeenkin
onnellisena
kuin sadun viimeisessä säkeessä
ikään kuin juuri sinä
kykenisit rakastamaan
yli-inhimillisesti
sadun prinsessan lailla
kauniissa mekossaan
jonka silkkinen helma
leijui painottomana maan yllä
ja tuoksui puhtaalta keväältä
Sinä et ollutkaan prinsessa
mutta suudelmasi
sai sisäisen sammakkoni
kurnuttamaan kauniisti
illasta toiseen
ja sen jälkeenkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti