12.12.14

Valitusvirsi

Kun onni
asuu niin lähellä
etteivät silmät osaa siihen tarkentaa
sitä ehkä voisi olla hetken
valittamatta

26.11.14

Likinäköinen maalari

Hän maalasi rakkaansa
pilvettömän taivan alle
   vaikka maa janosi vettä
iloa solut tulvillaan
   surun keskellä
vailla arpia
ruskettuneena
maalasi silmiensä sinellä
punaista ja keltaista
kuvitteli
että rakkaus tarttuisi kankaalle

20.11.14

Klik

Klik
ja kaikki loksahti paikoilleen
laskeutui pellolle kuin silkkinen peitto
ja ilma oli jälleen kirkas

11.11.14

Onnellisina elämänsä loppuun asti

Kuvittelin
että rakkautesi säteet
olisivat iänikuisia
kirkkaampia
kuin kaikkien aurinkojen välke
vahnäsadon yli vierivää
pehmeää lämpöä
jonka voimasta
minä eläisin kuolemaan saakka
ja sen jälkeenkin
onnellisena
kuin sadun viimeisessä säkeessä
ikään kuin juuri sinä
kykenisit rakastamaan
yli-inhimillisesti
sadun prinsessan lailla
kauniissa mekossaan
jonka silkkinen helma
leijui painottomana maan yllä
ja tuoksui puhtaalta keväältä

Sinä et ollutkaan prinsessa
mutta suudelmasi
sai sisäisen sammakkoni
kurnuttamaan kauniisti
illasta toiseen
ja sen jälkeenkin

10.11.14

Miehet mustissa

Pukeutuvat mustaan
hiuksiensa väriin
ja taivaan
joka heräsi väsyneenä
ja koleana

Lipuen laineena
virtana valuen
samaan suuntaan

ja saman
punaisen auringon alla
ovat yhtä ja samaa
konetta

9.11.14

I min smala själ

I min smala själ
är jag inget enkelt byte
för rovlystna vargar

deras bett
strittar till höger och vänster
order når aldrig fram
de träffar inte sitt mål

Vila när ingen undrar
slumra när ingen ser
och ingenting bleknar i glans

31.10.14

Kurjuus ja kuolema

Tuulilasissa
vaahteralehti hengitti syksyä
sisään
ja ulos
sisään
ja ulos

Lensi sitten tiehensä 
kuolemaan
piilossa muilta lehdiltä
tai syntymään uudelleen
neulasena

28.10.14

Säe nr. 1

Punasipulia
jota marinoidaan hitaasti
oliiviöljyssä
tai
syödään

RAAKANA

24.10.14

Maailman ja mielen korrelaatio

Miksi syksy tuo pimeyden
myös sieluni pihan ylle
viivästyttämään auringon nousua aamuisin
patistaen sitä laskemaan iltaisin
liian aikaisin

enkä minä ehdi koskaan nähdä
leikkiviä lapsia
ja lintuja
tai lehtien värien haalistumista
ja niiden putoamista
jalkojeni juurelle

mutta sydämeni on sokeutunut
kaikelle näkemisen arvoiselle

Kylmässä ilmassa
on silti toivoa

18.10.14

Vanhat rouvat

Vanhat rouvat
kuulevat toisiaan
ajatuksen voimalla
käsien asennosta
nenävarren kulmasta
bussin ovien välistä tunkevan
kylmän ilman virtauksesta
viime kesän nauruista
ja karujen kohtaloiden kelloista

Äännetyt sanat
eivät ole niin tärkeitä
kuin ennen

Mutta voi niilläkin
satuttaa
ja rakastaa

17.10.14

Pelon aromi

Haistatko sinäkin sen
jännityksen
tai ehkä se onkin pelkoa
joka puskee sieraimista sisään
lupaa kysymättä
käskee käsiä tärisemään
vatsaa vapisemaan

Hellitä, hyvä mies
hellitä!

Sinulla on flunssa

7.10.14

Äänettömän tanssi

Ja hänen tanssinsa pimeässä yössä
oli tuskin kuuluvaa
mutta sitäkin
ihmeellisempää

Hän kevyin askelin
pehmeällä pinnalla
oli elämän rytmi
oli toivon ääni
ja kosketus

Sekaisin onnesta
meni yks jos toinenkin

6.10.14

Benkku

En koskaan
kun sille päälle rupesin
tai vahingossa valahdin
niin, en koskaan
ollut lähelläkään ymmärrystä
tai mitään sen kaltaista
että olisin voinut hahmottaa
tai suljetuin silmin oivaltaa
miten pieni ja avuton ja hauras
hän voisikaan olla

Niin
en koskaan nähnyt vilaustakaan
muusta kuin kauniisti maalatuista mielikuvista
vaaleansinisistä ja -punaisista
mutta että kehdossa olisikin joku
täydellisesti minusta riippuvainen
lämpimänpunainen
aurinkoinen
pienokainen

29.9.14

Surunsa kumpasellaki

Kun itket muiden suruja
valutat toisten kyyneleitä
muista
säästää suruvettä
myös omien murheiden janoon

mutta vaikka säästäisitkin
kai sinä tiedät
että minä en jätä sinua koskaan

25.9.14

När allting blev annorlunda

Det var en söndag
den sista i sitt slag
då stormen kom
blixten slog ner i dig
som i ett ensamt träd

Dina tårar lät sig inte torkas
du kunde inte kramas hårt nog
trösten var borta
och dess spår gick inte att följa

Det skulle regna
också imorgon

23.9.14

5 dikter om barnlöshet

Du skulle komma till julen
du kom med oktoberstormen
söndrig
stilla
tyst
och anden som aldrig hann bli din
rann bort
med regnet


* * * * * * * * * *


Sparka mig!
Slå!
Kämpa för fan!
vilken grav
du valde
jag blundar
bort
bort
bort
det är vecka 20
allt är bra
allt är bra
vecka 20
allt är bra


* * * * * * * * * *


Alla andra får
varför inte jag?
Eller skaffar
sägs det
som om man
gick till matbutiken
en lagom stor
som ser bra ut
som vägs
och packas in
och förs hem
där den
vattnad
närd
växer upp
till glädje för omgivningen

Säg mig
var
skaffar man en sådan?


* * * * * * * * * *


Du har suttit hela kvällen och gråtit
för någon som inte finns
någon
som kanske aldrig kommer att finnas
mer än som ett gammalt suddigt minne
som får en att tappa andan
av tårar
man inte vågar låta rinna
eller som ett namn
man aldrig fick ge
och uttala
eller ett rum
som sakta fylldes med böcker
och annat livlöst
som man hoppades att man aldrig
hade kunnat rymma
eller behövt
eller ens velat ha

Du får gråta mera imorgon
nu ska vi äta


* * * * * * * * * *


Kärt barn har många namn
du skulle ha fått så många du ville
Sprallig
om du hade varit en flicka
Solig
om du hade varit en pojke
Gnällig
om du skulle ha gråtit
Sömnig
om du skulle ha sovit
Mullig
om dina kinder hade varit runda
Lycklig
för att du skulle ha gjort din mor
så lycklig

7.9.14

Jotain ihan muuta

Romantiikkako
tiskaamista ja paitojen silittelyä

Siinäpä on laiska
romantikko

22.8.14

Sallithan

Sallitko
että tuijotan sinua
syvälle silmiin
tuntikaupalla

ja että annan käteni tutkia
ihosi vanhoja polkuja
ja ehkä uusiakin
ihan vain uteliaisuuttaan

Ja sallitko
hattaran imelyyttä sanoissani
ja ensisuudelman tuottamaa euforiaa
koko kehossani

Sallithan minun rakastua

vielä tuhansien öiden jälkeen

jokaisella katseella
uudelleen

20.8.14

Ukkosrouva

Se hiipii lähemmäksi
äänettömästi
pimentäen taivaan
iskien kaikella voimalla

Kuin keskikesän myrsky
se yhtäkkiä lennättää
kenkiä ja kaikkea muuta
sen tielle osuvaa

minun ihmetellessä
Mitä minä sanoin?

7.8.14

Minä, idiootti

Milloin minusta tuli
tällainen pässi
egoistinen pieni paska

uskottelen itselleni
sen olevan ohimenevää
lyhyiden öiden summa
arjen tuskallisuuden pakokaasuja
tai helteiden synnyttämää levää
tyynessä sielussa

ehkä se onkin
toivon sitä
koko paskaisen sydämeni 
likaisesta pohjasta

28.7.14

Ja päättyy päivä

Päivän päätteeksi
minulla on vain hetkiä
kooste yhä uudesta päivästä

Siitä auringon paahteesta
jota melkein pidin liian kuumana
mutta marraskuun sateisiin verrattuna
kuitenkin juuri sopivan lämpimänä

ja kaikki ne luonnon eleet
oljenkorsien hidas tanssi
ja maailman pienimmät aallot
ja sinun punertavat posket

joita on hauska nipistää
ja jotka nousevat somasti
hymyillessäsi

25.7.14

Elämän murunen

Sisälläsi
toinenkin sydän
sellainen pieni
ja huomaamaton
tiheämmin lyövä
kaiken aikaa enemmän
sinun näköisesi

tai ehkä
se onkin poika

15.7.14

Höpöhöpö

Riisuit minut
kuiskaten hiljaa
ajatuksiini
Kuulin kuuntelematta
sillä kerroithan kaiken
jo eilen

"Tästä tulisi kliseinen runo
sellainen moderni
höpöhöpö"

30.6.14

Och jag drömde

Och jag drömde om dig
som jag brukar
på helt fel ställe
och udda sällskap

Du dansade tango
med en kvast
och sjöng julvisor
min moster trummade på en kastrull
och visslade med i refrängen

Du hade nya vita skor
som din enda klädnad
och solen gick aldrig ner
bakom din glödande skepnad

29.6.14

Horisontin jo lähestyessä

Virkeänä
pitkään sängyssä makoilleena
myöhään valvonneena
kiireettömänä
toiveikkaana
luonnon ääniin heränneenä

Miltäköhän se tuntuisi?

10.6.14

Päivä kanssasi Nr. 4: Yö

Uni tulee
milloin ikinä tahtookin
tai on tahtomatta

Yön nukkumattomat tunnit
vierivät hiljaa ja hitaasti
mutta
ovat  silkkaa nautintoa
kun sinä nukun siinä
rinnallani

Voisin katsella nukkuvaa siluettiasi
koko yön
ja vaikka nukkuisin
unissani olisit aina vierelläni
nukkumassa
ja minä siinä vierelläsi
valvoen
toivomassa nukahtamista
ja unia sinusta
vierelläni

28.5.14

Dansk og en tysk

Det råder en obalans
vid riksgränsen
norr om
aa oae
söder om
hrd knsnntr

Kära nån!
en bytesaffär
garanterat win-win
Je!
Gut!

27.5.14

Päivä sinun kanssa Nr. 3: Ilta

Sinun kanssa
aurinko laskee kauniimmin
huolieni taakse
valaisemaan muita maailmoja
ja syntyjä syviä

eikä mikään ole enää
kuten ennen
seuraavaan auringonlaskuun saakka

Valoisan yön kuiskauksissa
on vaikea nukkua

20.5.14

Yön kadotettu sinfonia

Menimme yöllä kuuntelemaan lintujen ääniä
ääniä
joita ilman öisiä kävelyjä
ei kuulisi lainkaan
ääniä
joiden harmoniat hukkuisivat
yön hiljaisuuteen
joiden kaikua ei olisikaan
ilman meitä
sillä kuka hullu
menisi yöllä kuuntelemaan lintujen ääniä
jos emme me

23.4.14

Päivä kanssasi Nr. 2: Päivä

Sinun kanssa
meren kimmellyksen saattelemana
linnut laulavat kauniimmin
ja aurinko pysähtyy kaarensa laelle
haukkomaan henkeä

Päivän punastuttamat poskesi
hohtavat lämpimästi 
kukkaniittyjen ja perhosten keskellä 

21.4.14

Päivä kanssasi Nr. 1: Aamu

Sinun kanssa
päivät alkavat hellästi
ja juuri niin hitaasti
kuin niiden aina soisi alkavan
linnunlaulu kerrallaan

Ne heräävät hitaasti kuin kevät
lumien sulamisesta kesän kynnykselle
leskenlehdillä ja sinivuokoin
kielon kelloja kumistaen
pukeutuen hetki hetkeltä
raikkaammaksi

Aamu sinun kanssa
haukotellen
ihanampaa tapaa herätä
on tuskin olemassakaan

17.4.14

Kämmenesi matka

Kätesi etsii minua
peittojen ja lakanoiden seasta
löytää vihdoin perille
lämpimän pakaran  päällä
on hyvä olla

16.4.14

Toivon saattelemana

Siivetön lento
se sattuu

Vilkas
uljas
vaikka syöksy onkin

Tajuttomuus
isku
nukkuen seuraavaan hetkeen

7.4.14

Någon annanstans

Främmande träd
jag längtar till din trädgård
där det är vår
och strålande solsken